perjantai 27. joulukuuta 2013

What's up with me?

Nyt tulee piiiitkästä aikaa uutta postausta - tarkalleen ottaen ekaa kertaa kolmeen kuukauteen. En oikeastaan tiedä mitä kirjottaisin, mutta ajattelin, että pakkohan mun on itsestäni jotain ilmotella. 

Oon ollut niin pää pipi tässä viime aikoina, että terveellisesti syöminen on jäänyt taka-alalle ja olen vedellyt aika suruitta lohturuokaa (ja maannut sisällä treenaamisen sijaan..). Tietysti terveelliset elämäntavat pitäis päänkin varmaan paremmin kunnossa, mutta ei vaan ole yksinkertaisesti huvittanut. Totta puhuen monikaan asia ei ole napannut viime aikoina ja sain töistäkin useamman viikon saikun tossa vähän aikaa sitten.

Painoa on tullut lisää pari kiloa, mutta ei mitenkään radikaalisti. Rasvaprosentti tosin on varmaan noussut pilviin ja suonet tukossa, mutta pyrin nyt vähän ryhdistäytymään. Olen kuitenkin nykyään kohtalaisen sinut oman kroppani kanssa ja mun täytyykin miettiä uudelleen tavoitteitani. Kiinteytyä haluaisin ainakin, mutta kun se treenaaminen vaan on niin pakkopullaa mulle.. No, pitää miettiä ja päivitellä tänne bloginkin puolelle.

Niin ja: ei mullakaan kaikki päin helvettiä mene, vaikka tosta vuodatuksesta ehkä aika negatiivisen kuvan saakin. Seurustelen nykyään onnellisesti ja muutenkin sosiaalisen elämän osalta kaikki sujuu paremmin kuin hyvin. Ja onhan mulla muutenkin kaikki elämässä loppupeleissä kunnossa. Pitäis vaan saada tää pää kuntoon niin kaikki ois paremmin.

Mutta joo, tällaset pikaiset kuulumiset nyt tähän kohtaan. Palaillaan (toivottavasti pian)!

maanantai 30. syyskuuta 2013

Ihana kamala ruoka - syömisen käsittämätön vaikeus

Tästä tulee nyt postaus ilman kuvia, koska en keksi mitä kuvia tähän laittaisin.

Joku on ehkä kiinnittänyt huomiota siihen, että mun kroppa on näyttänyt aika samalta tän blogin aloittamisesta alkaen. En ole laihtunut, en kiinteytynyt, en lihonnut. Tämä johtuu aika puhtaasti siitä, että mä en oikeasti osaa syödä normaalisti. Mä jojoilen. Välillä ahmin, välillä syön ihan äärettömän vähän. 

Koin aiheelliseksi kirjoittaa tästä nyt, koska tuntuu typerältä kuvailla niitä "tältä mun kroppa näyttää nyt"-kuvia, kun ne on aina samanlaisia. Lisäksi en ole päivittänyt tänne vähään aikaan mitään ja eilinen oli tietynlainen wakeup call. Tässä mun eilisen ruuat:

- Pizza
- Melkein kokonainen leipä (siis sellanen tuore paperipussissa oleva, sisko otti kolme pientä siivua)
- Pussillinen sipsejä
- Kattilallinen valkosipulipastaa
- Puoli litraa mutakakkujäätelöä
- Kolme pussia popcornia
- Vähän päälle litra tuoremehua

Toi ei ehkä kuulosta pahalta kirjotettuna, mutta en edes uskalla laskea kuinka paljon tossa on kaloreita.  Mä oon epäillyt, että mulla olisi BED (= ahmimishäiriö, jossa ei oksenneta), mutta koska siinä ilmeisesti pitäisi hävetä syömisiään, en ole niin varma. Kaikki mun ystävät tietää kuinka paljon syön ja suvun keskenkin se on vain hauska vitsi. 

Mulla on ollut myös kausia, jolloin oon oksentanut ruokiani enemmän tai vähemmän. Joskus aina syömisen jälkeen, joskus vain ahmimisen jälkeen. Viimeisestä oksentamisesta on kuitenkin jo useampi kuukausi. Nykyään ahmimisen jälkeen syön ihan minimaalisia määriä, jotta en lihoisi. Ahmiminen voi jatkua viikkoja, joten olen sitten nälkäkuurilla aikalailla vähintään yhtä pitkään. Monesti kyseessä on kuitenkin vain muutama päivä. Tietysti ymmärrän senkin, että syömättömyys itsessään laukaisee ton ahmimisen, mutta mulla tää lähtee käsistä vaikka söisin ensin ihan normaalistikin.

Ja välillä todellakin onnistun syömään normaalisti. Tätä blogia aloittaessahan olin syönyt kohtalaisen normaalisti ja terveellisesti jo monta kuukautta. Terveellistä ruokaa, terveellisiä määriä. En ymmärrä, miksen voi pystyä siihen aina. Yleensä syön muutaman viikon fiksusti, ja sitten on taas helvetti irti. Tänään yritän taas kerran ottaa itseäni niskasta kiinni, ja tähän aikaan päivästä näyttää vielä ihan hyvältä. 

Muilla kokemuksia BED:istä? Tietääkö joku, kuuluuko siihen aina toi häpeä? Entä se, että pystyy olemaan noinkin pitkiä aikoja ahmimatta?

tiistai 17. syyskuuta 2013

The past few days

Mulla ei nyt oo mitään sen erikoisempaa asiaa, joten luvassa pieni kuvaspämmi viime päiviltä

 

Pellavansiemenet! Ostin näitä muutama päivä sitten, koska luin näiden terveysvaikutuksista (joita on paaaljon). Lisäilen näitä rahkan ja jugurtin sekaan ja välillä syön ihan vaan lusikallisen sellasenaan.

 

Jääkaappi täynnä omppuja! Sisko toi mulle noita joku kymmenen kiloa ja oon syöny niitä ku hullu. Ensin mulla oli niitä pöydällä kulhossa, mutta sitten ilmesty myös banskukärpäset ja mulla hajos pää.

 

Limerahkaa. Worst idea ever.



 Halloumia, kesäkurpitsaa, kurkkua, cantaloupemelonia, cashewpähkinöitä, paistettua päärynää, salaattia, tuoretta ananasta


Tää oli niin päivän piristys. Mulla oli ihan kamala olo ja olin lähdössä töihin, kun ovikello soi ja mulle tuotiin aamupalaa. Ihan erikseen mua varten ostettua tuoretta juusto-porkkanaleipää namnam. 

 

Reebokin Easytonet. Huonoimmat kengät ikinä. Oon nyt koittanut pari kertaa käyttää noita, mutta jalat alkaa särkemään ihan hirveästi. Ei sillä tavalla, että lihakset särkis vaan enemmänkin niin, että jalka on väärässä asennossa koko ajan.


Eipä mulla muuta, ihanaa tiistaita kaikille!

keskiviikko 11. syyskuuta 2013

Ruokaa ilman kaloreita ja hiilareita? Shirataki nuudelit ja pasta

Noniin, nyt juttua näistä! 

Otsikko on ehkä hiukan hämäävä, koska kyllähän näissä on kaloreita. Niitä vaan on ihan säälittävän vähän.

Shiratakit valmistetaan siis konjac-kasvin juuresta ja ne ovat ymmärtääkseni pääasiassa vettä ja kuitua. Ihan mauttomiahan noi on ilman mausteita, mutta eikös norminuudeleiden kohdalla ole aika sama juttu? Nämä ovat kyllä vähän kumisempia kuin tavalliset nuudelit, mutta ei se mua ainakaan häirinnyt.

Nämä ovat ihan supernopeita valmistaa: Huuhdellaan vain veden alla ja sen jälkeen voi halutessaan kaataa päälle kuumaa vettä tai paistaa hetkisen aikaa pannulla.

Mä syön aina nuudelini pelkällä raejuustolla (ilman mausteita), joten niin söin nämäkin. Eipä siinä, tästä näette miltä nämä näyttävät sellaisenaan.


Vastaavassa annoksessa nuudeleita olisi 328kcal, kun taas tässä oli 20kcal. Tosta paketista pitäisi riittää 2-3 annokseen, mutta pastan ja nuudeleiden suurkuluttajana mä söin sen kyllä kerralla..

Fitnesstukun sivuilla (klik!) tämä 250g paketti oli 2,50e. Ei paha, kun 60g:lle tulisi hinnaksi 0,6e ja sitä luokkaahan nuo MAMA-nuudelit sun muut taitavat olla.


Ostin lisäksi myös tuota fettuccinea (klik!), joka oli hieman hintavampaa: 2,90e / 200g. Valmistaja on eri ja näissä on pikkuisen vähemmän kaloreita sataa grammaa kohden, joten siitä kai hintaero johtuu.

200g:ssa normaalia fettuccinea on noin 540kcal, tässä 10 kcal.


Tämän sekaan laitoin pestoa ja sipulia. Päältä löytyy lisäksi itsekasvatettua (!!) basilikaa.

 

Aion ehdottomasti tilata lisää kumpaakin noista. Näistä löytyy lisäksi riisiversio, jota täytyy ehkä myös kokeilla, vaikken riisiä pahemmin käytäkään.

maanantai 9. syyskuuta 2013

Riisitön sushi

Halusin taas testailla, kuinka hyvin kukkakaalilla voikaan korvata riisin, koska noh.. 

KUKKAKAALI / 100g:
24 kaloria
2,2g hiilareita

RIISI / 100g:
122 kaloria
27,2g hiilareita

Tällä kertaa tein sushia, ja ihan hyvinhän se onnistui. Sushista tuli vähän rapeampaa, mutta maussa ei ollut sen suurempaa eroa verrattuna normaaliin. Tässä ohje:

 

Ensin raastetaan kukkakaali pieneksi muruksi. Saman asian ajaa kai jonkinsortin monitoimikone. Raastettu kukkakaali heitetään pannulle ja kypsennetään, ei kuitenkaan ruskisteta. Sitten maustetaan:

1-2tl suolaa
2rkl riisiviinietikkaa 

Tämän jälkeen riisi hetkeksi jääkaappiin ja leikellään täytteet. (Tässä kohtaa säikähdin, että kyllähän toi nyt pakosti maistuu kukkakaalilta, kun koko jääkaappikin haisi siltä. Vaan eipä maistunut.)

 

Me käytettiin kurkkua, avocadoa, porkkanaa ja paprikaa. 

Vinkki vitonen: älä käytä paprikaa. Mä en sitä syö muutenkaan, mutta siskokaan ei tykännyt siitä sushissa, vaikka muuten onkin paprikan ystävä.

  

Sitten vaan norilevy sushimaton päälle, lätkitään siihen riisi sekä täytteet ja rullataan.

 

Ja tadaaaa! Okei, toi oli mun eka yritys ikinä.. Ja se norilevy oli rikki.. 

Tässä siskon versio, jotta näette miltä nämä näyttää jos tietää mitä tekee:

 

Aion kyllä jatkossakin syödä sushini ilman riisiä, sen verran hyviä nää oli.

maanantai 2. syyskuuta 2013

Viimeinen paastopostaus - finally

 Mä... saan... syödä!

Eka asia jonka söin tänään, oli joku random marja kun odottelin mun vuoroani mansikkakojulla.
Eka oikea asia jonka söin, oli tämä:

Mansikoita, soijahiutaleita ja pari lusikallista maitorahkaa

En oikeastaan tiedä, onko maitotuotteet ok näin pian paaston jälkeen, mutta meni jo. Ainakin toi oli tosi kevyt annos. Muuta en ole tänään syönyt, ellei pientä smoothieta lasketa.

Haluan pelata varman päälle, koska oon lukenut niin paljon juttua vääränlaisesta lopettamisesta.
Hiljaa hyvä tulee.

Netin mukaan kaikki ruoka maistuu paaston päätteeksi ihan taivaalliselta, mutta en mä kyllä huomannut mitään sellasta. Ei tullut nälkää, tarvetta ahmimiselle tai mitään muutakaan normaalista poikkeavaa.

 


Tänään vaaka näytti lukemaa 66,3kg, kun taas viikko sitten painoin 70,9kg. Vatsanympäryksestä senttejä oli lähtenyt neljä.

Ihana olo, kun on löytänyt tarpeeksi itsekuria tällaiseen. Vaikka pudonneet kilot eivät pääosin olekaan rasvaa, on tämä silti hiton motivoivaa! Jos kestin viikon ilman ruuanmurustakaan, pystyn kyllä pitämään herkuttelunikin kurissa. Score!

lauantai 31. elokuuta 2013

Shot me down, bang bang

Tänään mulla on ollut ihan kamala olo. Oon itkeny aamusta iltaan, enkä pystyny olemaan töissäkään paria tuntia pidempään (enkä oo oikeestaan ikinä pois töistä, tää oli nyt kolmas kerta vuoden sisällä). Suurilta osin tää olo johtunee siitä, että mulla on nyt taukoviikko pillereistä ja vatsaa viiltää ja kaikki ottaa ihan liikaa päähän. Osittain voin kai syyttää tätä paastoakin, mutta koska se ei aiempina päivinä vaikuttanu mitenkään mun mielialaani, en ymmärrä miksi se nyt vaikuttais. 

Toisaalta neljännestä paastopäivästä alkaen pitäis alkaa niin kutsuttu paastoeuforia (eli todella energinen ja hyvinvoiva olo), mutta täällä ei sellasta näy eikä kuulu.

En oo pahemmin kirjotellu tänne blogiin mitään mun päänsisäisistä jutuistani, mutta oon tosi usein toosi ahdistunut. Tällä hetkellä silmiäkin särkee kun oon itkenyt niin vuolaasti, vaikkei mulla oo siihen edes mitään syytä. Ääh.


No mutta, eilinen meni tosi hyvin, vaikken postaillutkaan mitään. Ei ollut mitään päänsärkyjä tai ärsytyksiä, paitsi klo neljän ruuhkabussissa.. Tosin kukapa ei menettäis hermojaan niissä.

 Toivottavasti tänään oli vaan joku huonompi välipäivä ja huomenna on taas parempi olo.

En oikeastaan tiedä, miksi kirjotin tästä tänne. En vaan halua antaa tästä paastokokeilustani liian loisteliasta kuvaa, kun se on tällä hetkellä hyvinkin kaukana siitä.


Jotta tästä ei tulisi liian angstinen postaus: Mä sain kuin sainkin sen pinkin shakerin! Sain myös kolme ilmaista proteiinipatukkaa, cool.

Hyviä unia sinne!

keskiviikko 28. elokuuta 2013

Loppupäivän fiiliksiä


 Väsyväsyväsyväsy valivalivalivali.

Oon käyny salilla, ostoksilla, postissa, juossu pyykkituvassa, nähny siskoa ja äitiä, siivonnu, lenkittäny koiraa ja mitä vielä. Tällä hetkellä päälimmäisinä fiiliksinä uupumus ja semmonen tietynlainen surkuhupaisa olo. 

Oon niin väsynyt, että oon ihan kohtuuttoman levoton ja hilpeä. Samalla oon niin nälkänen, että hyvä kun ei päitä lennä. Tai no, en varsinaisesti nälkäinen, mutta mietin ruokaa tällä hetkellä 24/7.

No mutta, ei niin pahaa ettei jotain hyvääkin. Kolme tämän päivän positiivista juttua:

1) Jaksoin käydä hakemassa Fitnesstukun paketin sieltä postistaa, jeejee!
2) Tajusin jotain ihan mahtavaa. Mehupaastolla ei tuu tiskiä käytännössä yhtään.
3) Oon pysyny uskollisesti pelkällä nestelinjalla tänäänkin.

On tää ollu loppupeleissä oikeesti hyvä päivä.


Keep up the good work, mäkin ryhdistäydyn taas huomenna!

P.S. Mitä mieltä uudesta bannerista? En osaa päättää vaihdanko takas pelkkään tekstibanneriin.

The third day


Odotin paastolta jotain niin paljon pahempaa, kuin mitä tää todellisuudessa on. Jaksan urheilla, en oo kärttynen, pää ei satu. Ehkä sillä on jotain vaikutusta, että oon kasvissyöjä. Luulis silti, että mä oireilisin enemmän, koska syön normaalisti paljon muutakin kuin kasviksia ja paljon ruokaa yleensäkin.

Tän pitäis olla vieläpä se pahin päivä. Phyh. (Koputtaa puuta..)


Okei, tällä hetkellä heikottaa kyllä pikkasen, muttei mitenkään häiritsevästi. Pystyisin tänäänkin olemaan töissä, mutta ihan hyvä etten ole.

Niin ja näin painajaisia siitä, että sorruin syömään muistaakseni ainakin sipsiä ja pari palaa suklaata. Tai ei kai ne varsinaisesti painajaisia ollut, mutta mulla oli niissä ihan hirveä morkkis.

  
Tänään on pyykkäyspäivä ja taidanpa käydä ostoksillakin. Nyt kuitenkin salille..


..tämän voimalla. Puolet tosta on vieläpä vettä. Mikäs siinä, harvinaisen ravitseva aamupala. 

Lisään muuten vielä, että paaston aikana ei kannata mihinkään hirveän rankkoihin urheilusuorituksiin ryhtyä. Mäkin meen nyt salille vaan juoksumatolle ja crossailemaan. Muuten menisin ulos, mutta kun oon maksanu itteni tosta salikortista kipeäksi, niin ihan vaan siksi sinne.

tiistai 27. elokuuta 2013

Mehupaasto: Day 2

Kävin eilen ostoksilla (nälkäsenä, hyi hitto) ja raahasin kotiin yrttiteetä, vihreetä teetä, porkkanamehua ja paria muuta mehua, oisko ollu verigreippi-appelsiinia ja exoticia.

Vietin kaupassa tunnin, koska en vaan keksinyt mitä ostaisin. Mehupaastoihin suositellaan noita Biottan luomumehuja, mutta ne maksaa 4-6e / 0,5l, joten ei tällä budjetilla. Tai ostin mä yhden, koska halusin kokeilla tota porkkanamehua.

Mehuissa ei siis sais olla lisättynä sokeria, makeutusaineita tai lisäaineita, vaan niiden tulis olla ihan puhtaasti pelkkää hedelmää / vihannesta / mitä milloinkin (vaikkakin Biotan tomaattimehussa ainakin oli lisättyä merisuolaa?). Kaks noista mun ostamista mehuista on C-vitaminoituja, muttei niissä oo muuta ylimäärästä, joten kai ne on ok. Valmistaja on Vip, mikäli joku haluaa ostaa samoja.

Kotimatkalla tajusin, että voisinhan mä tosiaan itsekin tehdä noita mehuja. Kirosin hetken ja päätin, että meen tänään uudelleen ostoksille. Kohta siis sinne.


Mitä tohon kalorimäärään tulee, oon valinnu mehuja joissa on max 40kcal / 100ml, jolloin voi yksinkertasesti juoda litran tölkin päivässä. Esimerkiksi porkkana- ja tomaattimehuissa on kuitenkin vähemmän kaloreita, joten niitä voi juoda enemmänkin. Ja tietty veteen laimentamalla saa enemmän mehua samalla kalorimäärällä.

Vesi on muutenkin supertärkeä osa paastossa ja sitä tulee juoda runsaasti.

 Luin jostain, että aamulla ois hyvä juoda hedelmämehuja ja illalla kasvismehuja, ja että kaikki juomat pitäisi nauttia huoneenlämpöisinä (tosin tee ei varmaan lukeudu tohon).
 
 Yrttiteet auttaa poistamaan kuona-aineita kehosta. Samaten toimii esimerkiksi merisuolalla tai glaubersuolalla maustetut vedet, mutta ne ei oo mitään erityistä herkkua. Kuona-aineet on kuitenkin tärkeetä saada pois, joten jos suolihuuhtelu ei innosta, on valittava jokin muu näistä vaihtoehdoista.


Joku kyseli mitä eroja on eri paastoilla. Käytännössä paastoiksi lasketaan vesi-, mehu- ja liemipaastot. Vesipaastossa juodaan siis pelkkää vettä, eikä kroppa kestä sitä terveenä kovinkaan pitkään. Mehupaastossa juodaan mehuja ja liemipaastossa esimerkiksi liha- ja kasvisliemiä.

Päädyin itse mehupaastoon yksinkertasesti siksi, että liemet ei maistu ja vesipaasto on liian rankka.

 On olemassa myös esimerkiksi hedelmä- ja vihannespaastoja, mutta ne eivät kuitenkaan kai virallisesti lukeudu paastoiksi, koska niissä ei luovuta kaikesta kiinteästä ravinnosta.


Sitten ihan toiseen aiheeseen. Päätin ruveta taas venyttämään spritsiä, jonka joskus sain tehtyä. Tässä mun säälittävä nykytilanteeni:


En ymmärrä miten en oo ihan poikki. Rekisteröidyin eilen Heiaheiaan ja sen mukaan liikuin 2h, enkä kirjannu sinne esimerkiksi töissä liikkumiani määriä. Kävin siis salilla ja lenkkeilemässä ja muutenkin asioilla vielä töiden jälkeenkin.

Oon vielä vähän pihalla siitä miten toi Heiaheia toimii, mutta oon siellä nimellä Sayonara Cheeseburgers (Klik!), jos joku haluaa seurata tai lisätä kaveriksi tai miten se nyt tapahtuukaan. Lisäsin myös iihan blogin alareunaan gadgetin, jossa näkyy viimeisimmät tapahtumat.

maanantai 26. elokuuta 2013

Nyt paastotaan!

 Mä oon ollu ihan hirveen turvoksissa viimeaikoina, enkä ymmärrä miksi. Oon syöny tosi terveellisesti (ja kuitenkin tarpeeksi) enkä oo käyttäny pahemmin alkoholia. Päätin ruveta pitkästä aikaa paastomaan ja valitsin tavaksi mehupaaston. Aiemmin oon kokeillu hedelmäpaastoa.

Mehupaastossa siis juodaan sokeroimattomia täysmehuja 300-400kcal edestä päivässä. Noiden lisäksi aion juoda vettä ja vihreetä teetä.

Mulle on tullu varmaan lisää lihaksiakin, mutta kyllä tekee pahaa kun vaa'an lukema keikkuu harvinaisen lähellä sitä lukua, josta lähdin alunperin liikkeelle. Nyt iltapaino oli 70,9kg, aamulla mun muistaakseni 70,1kg.

Otin muutaman tällasen ennen-kuvan, vaikka näistä ei ees näy kunnolla sitä turvotusta.


Tiedän, ettei paasto pahemmin laihduta, vaikka siinä kiloja lähteekin. Haluankin nimenomaan vaan puhdistaa mun kroppaani sekä saada vähän lisäpotkua ja motivaatiota mun laihduttamiselleni.


Enpä tiedä tuleeko ne jälkeen-kuvat näyttämään mitenkään erilaisilta, mutta sen näkee sitten. Otin myös mitan vatsanympäryksestä ja se oli tasan 90cm. Se toivottavasti on pikkusen pienempi sitten paaston päätyttyä.

Toivon myös, että mieliala ois pikkusen korkeemmalla sitten kun paasto loppuu. Tällä hetkellä vituttaa, masentaa ja ahdistaa. Pääasiassa ihan vaan huonohkosta elämäntilanteesta johtuen, mutta osasyinä tähän fiilikseen on muiden ilkeät kommentit mun kropastani ja se, että en oo huomannu mitään edistystä laihtumisessani pitkään aikaan. Lisäksi tietty vaikuttaa varmaankin se, että oon syöny tänään tosi vähän (iso annos salaattia ja noin 400kcal edestä mehua), koska oon valmistautunu tähän paastoon.


 Pari ihmistä on jo ilmottanu, ettei ne aio olla mun kanssa tekemisissä sinä aikana kun paastoon, koska musta tulee mukamas joku PMS-ämmä :D Ei nyt ihan tosissaan, mutta kuitenkin.

Huomenna eli ekana paastopäivänä mulla on töitä, mutta sitten alkaa kolmen päivän vapaa. Valitsin tarkotuksella päivät näin, että 2. ja 3. paastopäivä on vapaapäiviä, koska ne on yleisesti ottaen ne kamalimmat päivät. Sitten alkaa tulla energisempi olo, eikä enää oo pahemmin päänsärkyjä tai muita oireita.

Mikäli joku asiaan perehtymätön haluaa ruveta paastoamaan, suosittelen sukeltamaan hetkeksi googlen ihmeelliseen maailmaan. Sieltä löytyy infoa paastoon valmistautumisesta, itse paastopäivistä ja oikeaoppisesta paaston lopettamisesta.

Päivittelen fiiliksiä sun muuta huomenna tai viimeistään ylihuomenna, wish me luck!

sunnuntai 25. elokuuta 2013

The good, the bad and the food

 Mulla on ollu jo pitkään muutama periaate:

 - Keitot ja sopat ei oo oikeeta ruokaa
- Salaatit ei oo oikeeta ruokaa
- Ruoka ei ylipäätään oo oikeeta ruokaa jos siinä on liikaa vihreetä tai liian vähän hiilareita

Ja nyt oon hiljalleen suostunu pyörtämään mun väitteeni, koska oh sweet Jesus miten hyviä esimerkiksi salaatit voi olla.

Salaattia, kurkkua, kirsikkatomaatteja, mansikoita, salaattisipulia, grillijuustoa, balsamicoa ja oliiviöljyä

Käytiin kavereiden kanssa syömässä ja mä tilasin ekaa kertaa ikinä salaattipainotteisen ruoan (!). Hitto että olin ylpeä itestäni.

En tiiä / muista mitä kaikkea tossa oli, mutta ainakin mozzarellaa, aurinkokuivattuja tomaatteja , sipulia, pinjansiemeniä ja kaikenlaista muuta sälää.


Kesäkurpitsaa, kevythalloumia, herkkusieniä, raejuustoa, kirsikkatomaatteja, salaattia, ananasmehua, ruisleipää sulatejuustolla

 Tein tänään kaks ennenkuulumatonta asiaa:

a) Söin krapulaani salaattia! Tota samanlaista mansikka-halloum -salaattia kuin ylempänä, koska mulla oli siihen vielä aineksia jäljellä. Ei ees ilmaantunu mitään pizzanhimoa sen jälkeen, vaikka yleensä tarviin jotain hirveetä rasvamättöä selviytyäkseni elossa krapulasta.

b) Menetin sushineitsyyteni. Sisko halus tehdä sushia ja se oli oikeesti jopa aika jees.

Täytteinä kurkkua, porkkanaa ja avokadoa

 P.S.

Tuli vähän kompuroitua portaissa ja muljautin polveni pois paikoiltaan..

Mulla on ihan hirveä puhelinpelko ja en vaan uskaltanu soittaa pomolle, joten raahauduin kiltisti töihin ja olin siellä työvuoron alusta loppuun. Kyllä teki kipeetä, mutta nyt tuntuu jo vähän paremmalta ja huomenna ois tarkotus mennä salillekin.

Hooh, pitäis käydä kyllä leikkauttamassa toi ennen kuin telon sen ihan lopullisesti.

torstai 22. elokuuta 2013

Wednesday


Saan nyt mahdollisesti teidän silmät vuotamaan verta näillä puhelinlaatusilla instagramkuvilla, mutta menkööt. Tässä mun päiväni tiivistettynä muutamaan kuvaan.

(Koen tarvetta ilmoittaa vielä tähän väliin, etten spämminyt näitä instagrammiin, vaan ainoastaan muokkasin siellä. No worries.)

Bio Pops -ohramuroja, maitorahkaa, vadelmia, mustikoita, Steviaa

Herätys soi tänään ysiltä ja nousinkin yllättävän nopeesti normaaliin verrattuna - neljän tunnin torkuttamisen jälkeen. Söin pahvinmakusen aamupalan ja puin salikamppeet päälle.

Ja sit sinne salille vetämään pikatreenit.


... Ja suihkun kautta juosten töihin. Mua (ja mun läheisiä) ärsyttää mun tapani jättää kaikki viime tinkaan, mut en vaan voi sille mitään. Oon vaan niin uskomattoman hidas ja aikaansaamaton kun pitäis lähteä johonkin.


Oon ihan rakastunu näihin valmiisiin smoothieihin, ja usein juonkin näitä tauoilla. Aikasemmin vedin töissä aina ties mitä kermaperunoita, eineksiä, sipsejä ja valkosia hiilareita, mutta nykyään oon tottunu enemmänkin ruisleipään kevyellä sulatejuustolla, salaatteihin, raejuustoon ja maitorahkaan. Hyvä mä!

Koska olin tänään iltavuorossa, kello oli lähemmäs puoltayötä kun pääsin kotiin.


Ja tässä mä tällä hetkellä sängyssä chillailemassa.

Tää on niin perus mun päivä, en ehdi tekemään muuta ku käymään salilla ja töissä, koska kotiin päästyäni keikun koneella pitkälle aamuyöhön ja sit en jaksa herätä aamulla. Onneks mulla on huomenna ja ylihuomenna vapaata, saan päiviteltyä ehkä tännekin jotain vähän fiksumpaa. 

Huomenta teille hulluille jotka rupeette jo heräilemään ja öitä kanssavalvojille!

lauantai 17. elokuuta 2013

Damn you Internet

Päätin ryhtyä tuumasta toimeen ja tilata nyt jo lisää tota Rippediä. Homma kuitenkin karkas taas vähän käsistä..


Okei, summa oli vielä hetki sitten 110e korkeampi, koska olin tilaamassa mulle ja siskolle uusia sykemittareita.. Teki tiukkaa poistaa ne tuolta ostoskorista, koska nyt en saa ilmasia monivitamiineja ja pinkkiä Fitnesstukun logolla varustettua Smart Shakeria! :D

Ilmaistavarat ja turhat kaupanpäälliset on kyllä niin mun heikko kohtani ja mä oon ihan hirvee hamstraaja. Mut kun ne on niiiin ilmasia..

67,2kg

Oon ihan innoissani tosta voimapyörästä ja samaten noista lähestulkoon kalorittomista nuudeleista / pastoista. Toisissa oli 5kcal/100g ja toisissa 8kcal/100g. Kerron kokemuksia niistä sit kun oon päässy testailemaan.


Kello on kaks ja mulla on seiskalta herätys. Pitäis mennä nukkumaan, mutta kun tähän aikaan yöstä 60's spiderman on vaan mukamas niin hyvää vatsalihastreeniä.


Ehkä mä vaan suljen suosiolla tän koneen..

Viikonloppuja!