Näytetään tekstit, joissa on tunniste Weight loss. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste Weight loss. Näytä kaikki tekstit

lauantai 12. joulukuuta 2015

Avautumisraita

Osa teistä on ehkä huomannutkin, että mun blogi on ollut jonkin aikaa piilotettuna. En oikeen tiennyt mitä tehdä tän suhteen ja ahdisti koko homma, mutta nyt ajattelin että ois korkea aika palata sorvin ääreen. Paljon on tapahtunut ton viimesimmän postauksen jälkeen ja mun elämä on heittänyt useempaan otteeseen aikamoista kuperkeikkaa. 

Jumituin nyt lukemaan uudelleen tota lausetta. Miettimään sitä, miten älyttömän kaunisteltu se on. Mun elämässä on ollut viime kuukausina paljon raskaita kokemuksia ja mielenterveys on todellakin ollut koetuksella. Jos nyt mistään mielenterveydestä voi edes enää puhua.

Oon ollut kaiken lisäksi aika yksinäinen ja se on ollut mulle vaikeaa. Tää kaikki ahdistus on näkynyt mun ruokailuissa. Ennen söin suruuni ja pahaan olooni. Oikeastaan söin myös iloon ja tylsyyteen ja väsymykseen ja ihan kaikkeen. Nykyään taas ei se ruoka oikein maistu. Jollain tavalla tuntuu, että mulla on jonkinlainen kontrolli jostakin, kun päätän tasan tarkkaan mitä mun kroppaani menee.

Tänään aamulla painoin 55.7kg. Enimmillään kun painoin sen 75kg, niin se tekee sen noin 20kg erotuksen. Siitä mä saan iloa ja siitä mä nautin.


Kaikki eivät ole olleet yhtä ilosia tästä ja esimerkiksi terveydenhoitaja on pyrkinyt mun syömiseeni puuttumaan. Kuitenkin me tultiin yhteisymmärrykseen siitä, että mitään syömishäiriötä mulla ei ole ja mä jaksan ihan hyvin vaikka söisinkin vähän vähemmän.


Urheilua mä en ole kyllä jaksanut harrastaa oikeastaan yhtään. Mulla on ollut elokuusta saakka salikortti ja oon sitä kerran käyttänyt. Ei vaan yksinkertasesti huvita treenata. 



Otin tänään pitkästä aikaa mittoja itsestäni. Pistän ne nyt tänne ja sulkeisiin laitan mittoja, jotka oon kirjottanut aiemmin tänne blogiin 69.9kg painossa. 

Reisi: 53cm (62cm)
Pohje: 36cm (41cm)
Peppu: 93cm (104cm)
Maha: 78cm (92cm)
Vyötärö: 66cm (75cm)
Rinnan alta: 73cm (78cm)
Rinnan päältä: 85cm (93cm)



Mä en enää oikeen tiedä mitä mä tavottelen. Mun pituudella alipainon raja on 52.2kg, joten kovinkaan montaa kiloa ei enää voi pudottaa normaalipainon rajoissa. En tiedä. Halusin kuitenkin tulla pitkästä aikaa kertomaan kuulumisiani, joten tässä nyt tämä. Kivaa viikonloppua kaikille!

torstai 16. huhtikuuta 2015

-16kg!!


Ei oo muuten vaaka näyttänyt vuoskausiin vitosella alkavia lukemia.. Tai siis tätä ennen.

Tässä jo parisen viikkoa paino on pyörinyt suunnilleen 59kg:ssa. Käväisi se jo kiloa alempanakin, mutta se meni sen piikkiin, että olin kipeänä.

Alunperinhän mulla oli painoa 75kg. Viimeksi siellä lukemissa mentiin suunnilleen vuos sitten. Kesällä paino sitten laski 64 kiloon ja loppuvuodesta nousi taas 68-69 kiloon. Niin ja pituutta mulla tosiaan on mittaajasta riippuen 167-168cm.

Tän postauksen ennen-kuvat on otettu mun muistaakseni tasan 68kg:ssa, näköjään 10. tammikuuta. Jälkeen-kuvat otettiin eilen, jolloin paino oli tasan 59kg.


Nää on nyt vähän eri kuvakulmista otettu, mutta ehkä näistä silti hahmottaa jotain. Noita tissejä kun kattoo, niin Maisa Torppa varmaankin ajattelis, että huonompaan suuntaan on menty. Itse oon kyllä kovin tyytyväinen.

Mun poikaystävä kommentoi näitä katsoessaan, että onpas mun käsivarsi pienentynyt. Totta sekin!


Noh, mitäs mä nyt sitten oon tehnyt? Yhdessä vaiheessa yritin tehdä kotona lihaskuntoa, mutta se jäi hyvinkin pian. Urheilulla ei siis oikeestaan oo osuutta tässä. Ehkä enemmänkin oon oppinut normalisoimaan mun ateriakokoja ja lopettamaan syömisen sitten kun oon täynnä. Oon jopa heittänyt hesessä ison osan ateriasta pois ja samaten osan poppareista leffassa. Se on multa jotain niin ihmeellistä, että huhhuh.

Kaikkiallahan puhutaan siitä, miten ei pitäis harrastaa mitään laihdutuskuureja vaan tehdä siitä terveellisestä syömisestä elämäntapa. Terveellistä mun syöminen ei välttämättä ole (mulla on tässä itseasiassa just karkkipussi vieressä..), mutta elämäntapa tästä on silti tullut. Esimerkiksi kaupassa otan ihan automaattisesti sen rasvattoman/kevyttuotteen, vaikka niistäkin on osalla ihmisistä aika eriäviä mielipiteitä. Voin sijaan käytän kevyttä sulatejuustoa tai tuorejuustoa. Mietin kaloreita myös, vaikka söisin jotain epäterveellistä: esimerkiksi pizzasta saa edes vähän fiksumman täysjyväpohjalla ja kevyillä täytteillä. Samaten pyrin olemaan juomatta kaloreita; mehut juon funlightina ja limpparit zeroina, vaikka mulla olis millaset mätöt siinä vierellä.

Lisäksi oon saanut mun ahmimisen aika hyvin kuriin. Vaikka söisinkin jotain ei-niin-terveellistä, en syö sen jälkeen keittiön kaappeja ja läheisen huoltoaseman hyllyjä tyhjäksi. Mietin vaan, että noh, nyt söin tän ja se siitä.

Aika iso vaikutus on ollut varmaan silläkin, että oon jättänyt viimeinkin töissä kaikki karjalanpiirakat, croisantit ja patongit muiden syötäväksi. Eihän ne nyt itsessään mitään hirveän pahoja ole, mutta niitä seuraa sellanen semiahmiminen ja pöhötys. Enemmänkin oon syönyt hedelmiä, Skyrejä, smoothieita ja proteiinipatukoita.

 

Menin noiden ennen-kuvien ottamisen jälkeen juhlimaan mun kaverin kanssa ja törmättiin mun vanhaan luokkakaveriin joka sitten fiksuna töksäytti, että ootpa sä kyllä lihonnut yläasteen jälkeen. Siitä tuli niin hemmetin paha olo. Muillakin ihmisillä on ollut joku ihme tarve polkea mun itsetuntoa alemmas, vaikka en mä oikeasti koskaan mikään lihava ole ollut. Vähän pehmonen ehkä, mutta en mielestäni sen enempää. Kerrankin olin mun yhden toisen kaverin kanssa baarissa, jossa me kadotettiin toisemme ja tää mun kaveri oli käynyt kysymässä joiltain sen illan tuttavuuksilta, että onko ne nähneet mua. Joku niistä oli sitten kysynyt mua tarkottaen, että ai se paksu vai.

En edes ole mikään erityisen herkkis mun kropan suhteen ja usein puhunkin itsestäni aika ronskisti, tyyliin että tehkääs tilaa niin tää sotanorsukin mahtuu. Parhaan kaverini kanssa me usein puhutaan niin toisistammekin ja se on musta ihan hauskaa, mutta noista ns. ulkopuolisten kommentoinneista tulee oikeesti niin paha mieli. Muistan monia vuosienkin takaisia vastaavia juttuja ja kyllä ne on vaikuttaneet mun käsitykseen itsestäni ja mun itsetuntoon. En tiedä oisko tämäkään laihduttaminen lähtenyt oikeasti käyntiin ilman sitä mun luokkakaverin kommenttia. 

No mutta ei sillä, oon saanut nyt vastapainoksi kuulla paljon kivoja kommentteja mun laihtumisestani. Itse en koe edes näyttäväni kauhean eri kokoiselta, mutta kyllä sen laihtumisen huomaa esimerkiksi vaatteiden istuvuudesta. Ja tietysti näiden kuvien ottamisen jälkeen huomasin sen jotenkin vähän konkreettisemmin. 

Eipä mulla sen enempää tällä kertaa, kivaa loppuviikkoa teille!

torstai 8. tammikuuta 2015

Hello, hello, hello

Noniin,  nyt mä oon sitten oikeesti ylittänyt itseni tän blogihiljasuuden suhteen. Viimisin postaus ollut näköjään elokuussa ja nyt tosiaan eletään jo seuraavaa vuotta.. Tänään aamulla vaan herätessäni mietin, että voiskin käydä kattomassa mitä mun blogille kuuluu. Ja mitä ihmettä, multa oli kadonnut lukijoita ehkä neljä? Ihan mahtavaa, että ootte pysyneet täällä.

Aika pian ton edellisen postauksen jälkeen mun paino vaan laski noin 64 kiloon. En oikeastaan tehnyt sen eteen mitään. Jonkin verran jaksoin alkuun urheilla, mutta lopulta vaan makoilin kotona. En siis oikeastaan kauheasti mitään syönytkään, joten siksihän se paino laski, mutta syynä syömättömyyteen oli enemmänkin henkinen paha olo kuin halu laihtua. Sillon mulla meni ihan tosi huonosti elämäntilanteen takia ja sen takia alunperin hiljeninkin täällä. Sitten se hiljasuus vaan venyi ja kirjottaminen jäi lopulta kokonaan. 

Nyt mun paino on aika hyvin jämähtänyt siihen 66kg kieppeille. Mä oon oikeastaan aika tyytyväinen mun kokoon nyt, mutta lihaksia ja kiinteyttä kaipailisin. Mun tavotepaino on alunperin ollut lähempänä kuuttakymmentä, mutta nyt oon ollut vaan ilonen siitä, että mahdun S-koon housuihin ja silti mulla on vielä muotoja ihan riittävästi.

Oon ajatellut hankkia taas salikortin. Toi mun lähisali vaan on niin älyttömän kallis mun budjetille, ettei se oikeastaan ole enää vaihtoehto. Sitten löytyis muutama sali tosta ehkä reilun 2km päästä, mutta itseni tuntien en usko, että jaksaisin niihin kävellä kovinkaan usein ton matkan takia. Kyllä mä siellä salilla jaksan sitten tehdä täysillä vaikka kuinka pitkään, mutta kun se sinne lähtö on aina se vaikein osuus, vaikka onhan toi kaks kilsaakin tosi pieni matka. Toi lähisali oli siitä hyvä, että oikeasti vaan käytännössä kävelin siihen tien yli ja treenasin ja tulin kotiin suihkuun ja sitten se oli hoidettu. No mutta, pitää katsoa. Ehkä jos saisin houkuteltua poikaystävän samalle salille, niin jaksais mennä sinne parin kilsan päähänkin..

Huhhuh, en ees tiedä mitä mä nyt tähän kirjottaisin. Ei mulla oo mitään kuviakaan just nyt laittaa. Lähinnä vaan halusin antaa pientä tilannepäivitystä ja kertoa, että hengissä ollaan. Ehkä mun pitäis vaan ruveta kirjottelemaan ihan omalla naamalla, niin vois kertoa vähän tarkemmin ihan kaikesta ja niitä kuviakin varmaan tulis otettua enemmän. Katsotaan sitäkin.

Nojoo, mutta nyt jatkan siivoomista. Kätevästi vaan jäin tänne sohvan pohjalle kirjottelemaan teemukin kanssa, vaikka pitäis ehtiä tekemään vielä kaikenlaista ennen kuin poikaystävä tulee töistä. Mutta eipä siinä, kivat torstait sinne kaikille!

keskiviikko 6. elokuuta 2014

69.3!!

Paremmin kuin pitkään aikaan!

Tässä kohtaa mulla ei ole vaan antaa oikein mitään vinkkiä, että miten tähän olen päässyt. Syynä on vaan yksinkertaisesti ahdistuneisuus. Melkeenpä koko kesä on ollut mulle ihan hirveän ahdistavaa aikaa, enkä oo jaksanut edes herkutella tai ahmia. Oon vaan syönyt sen verran, että pää ei satu ja ei heikota. Sinänsä aika masentavaa, että saadakseni sen kropan johon mä olen tyytyväinen, mun pitää ilmeisesti olla tällasessa mielentilassa.

Se paasto, josta viimeksi puhuin, lähti kyllä käyntiin, mutta tosi huonosti. Mulla oli silloin "ekana päivänä" henkisesti niin huono olla, etten saanu kurkusta alas mitään muuta kuin vettä, vaikka olin suunnitellut paaston ylipäänsä alkavan vasta seuraavana päivänä. Ja seuraavana päivänä oli sitten niin heikko olo, että vaikka joinkin sitä mun mehua ja söin myös pienen lusikallisen siirappia (kun ei hunajaa löytynyt), niin oli vaan pakko lopettaa.

Sen jälkeen oon kyllä pyrkinyt syömään terveellisesti ja onnistunutkin siinä ihan hyvin.

 

Kuvien laatu nyt näköjään on vähän mitä on, mutta tää ylläoleva on oikeesti mun yks uus lemppari. Oon tehnyt tätä nyt kaks kertaa ja ihan vaan omasta päästä, joten mitään tarkkaa reseptiä ei ole. Tässä siis on kesäkurpitsapastaa ja kastikkeessa kevytfetaa, herkkusieniä, tomaattia, valkosipulia, kidneypapuja ja dolmiokastiketta.


Oon myös pikkuhiljaa suostunut hyväksymään sen, että wokit on oikeesti ihan jees ruokaa. Välillähän söin aina vastaavia annoksia, mutta sitten päätin käyttää ne kalorit mielummin johonkin "oikeasti hyvään". Nyt kuitenkin taas vaihteeksi näin.


Mun kaveri halus eilen käydä Spice Icessa ja mä oon niin ylpeä, että otin tän frozen yogurtin mun perinteisen ison Twix&Mars -pyörremyrskyn sijaan. Harvemmin mä kyllä enää Spice Icessa käyn, koska ne hinnat on vaan jotain ihan älytöntä. Siis se iso (tai nykyään tais olla nimellä normaali) pyörremyrsky makso melkeen kuus euroa. Tää frozen yogurtkin oli 4.40e, mikä on kyllä ihan liikaa. Ostinpahan nyt kuitenkin ja oli toi sentään hyvää.

maanantai 19. toukokuuta 2014

69.9!

Kuudenkympin puolella mennään taas. Viimeksi kun kävin vaa'alla, näytti se tasan 70kg, eikä se pahemmin hetkauttanut, vaikkakin tuntui toki kivalta. Nyt vaa'an näyttäessä 100g vähemmän olenkin yhtäkkiä hyvinkin ylpeä itsestäni. Tiedän, että paino voi heitellä ihan päivittäin hyvinkin paljon, mutta silti. Jotain mä oon tehnyt oikein, kun oon saanut 5.1kg pudotettua.

Mahduin tänään mun farkkuihin, joita en ole käyttänt pitkään aikaan. Mulla on oikeastaan kahden kokosia farkkuja: osa niiltä ajoilta, kun painoin ehkä noin 55-58kg ja osa sellasia, joita käytin siinä 64-68kg kieppeillä. Nämä housut, jotka tänään sain päälleni, olivat tuumakokoa 29. Toivon, että pääsen joskus vielä käyttämään niitä mun pienempiä farkkujani. Pääasia kuitenkin, että voin käyttää edes näitä isompia.Tässä viime aikoina oon käyttänyt lähinnä sukkahousuja ja Bikbokin Super stretch -farkkuja, koska olen koko ajan ajatellut, että laihdun kuitenkin ja ostan vasta sitten lisää housuja.


Otin tänään vähän mittoja itsestäni ja ajattelin kirjottaa ne tänne. Mitat on otettu aina leveimmästä kohdasta.

Reisi: 62cm
Pohje: 41cm
Peppu: 104cm
Maha: 92cm
Vyötärö: 75cm
Rinnan alta: 78cm
Rinnan päältä: 93cm

Olin viikonloppuna äitin luona siskon kanssa ja kun sisko teki itelleen fetasalaattia, pyysin tekemään mullekin. Kun sitten sain mun annokseni, näytti se tältä:


Sisko selvästi tietää, että mä ihan vaan pikkusen tykkään juustosta. Itellään sillä oli ehkä 1/4 tästä määrästä, mutta en mä valita. Tää oli vieläpä mun lempparifetaa: Apetinan creamy blockia. Söisin tätä aina, mutta Pirkka 3%:ssa on niin paljon vähemmän kaloreita, että sillä mennään.

Mitä mieltä te muuten olette näistä ruokakuvista? Tämähän ei ole ruokablogi, mutta mä ainakin itse tykkään nähdä, millasilla ruoilla muut laihtuu ja mun mielestä nää tuo ihan kivaa "täytettä" näihin postauksiin, jos ei ole muita kuvia laittaa.

P.s. Te jotka syötte kaupan (kevyitä) valmiskeittoja, mitä keittoja syötte? Mä söin ennen aina Keldan metsäsienikeittoa, mutta en oo löytänyt sitä enää kaupoista. Nyt ostin Knorrin metsäsienikeiton, jota en ole vielä maistanut. Haluaisin kuulla teiltä suosituksia, jotta vähän tietäisin mitä lähtisin testaamaan tämän lisäksi. Oikeastaan kaikki kasviskeitot käy, ei pelkästään sienikeitot.

keskiviikko 14. elokuuta 2013

Ennen & jälkeen

Löysin mun koneelta jotain 1,5v vanhoja motivaatiokuvia itestäni. En ees muistanut / tajunnut, että en ollu ihan siroin mahdollinen sillonkaan. Mitäköhän mä edes painan noissa? Toi tais olla sitä aikaa, kun vaa'alla ei pahemmin halunnu käydä.

Oikeen kirpasee julkasta näitä, vaikkei mun kroppa enää tolta näytäkään. Noi oikealla olevat kuvat on tänään otettuja.


Voin muuten onnellisena ilmoittaa, että oon tainnut alkaa pikkuhiljaa löytämään sen mystisen liikunnan ilon. Mulla oli tänään oikeesti sairaan hyvä fiilis salilla. Vedin ihan täysillä ja hikoilin ku pieni sika. Ihanaa!


Hikoilu tosin saattaa johtua näistä treeniboosteistakin.. Yhdessä kapselissa on kofeiinia kolmen kahvikupillisen edestä, ja lisäks näiden pitäis jotenkin maagisesti polttaa rasvaa, vähentää ruokahalua ja lisätä suorituskykyä. Kyllä nää piristää (surprise..) ja sen johdosta jaksan treenata kovempaa, mutta en mä noista rasvanpoltoista ja ruokahaluista osaa sanoa mitään sen ihmeempää.


Sain nää mun kaverilta, mutta taidan ostaa ite lisää kunhan nää loppuu.

(Fitnesstukusta saa näköjään nyt kaks purkkia yhden hinnalla (26.90e), ja sieltä löytyy myös tarkempaa infoa jos jotakuta kiinnostaa, klik!).

 

Tekis mieli mennä vielä johonkin jumppaan, mutta kattoo nyt viittinkö mennä treenaamaan toista kertaa saman päivän aikana :D Eipä oo ollu ennen tällastakaan ongelmaa, mut mikäs siinä.