Näytetään tekstit, joissa on tunniste Tips. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste Tips. Näytä kaikki tekstit

maanantai 19. tammikuuta 2015

Ne vähän erilaiset tortillat ja hampparit

Nyt kävi oikeen kätevästi taas. Eilen huomasin, että myös mun puhelin osoittelee aika kohtalaisia hajoamisen merkkejä. Tottakai samaan aikaan sen läppärin kanssa. En oo vielä vienyt tota puhelinta huoltoon, eikä siitä läppäristä ole vieläkään kuulunut mitään. No onneks voin käyttää poikaystävän konetta. Vaikka kohta varmaan onnistun tämänkin rikkomaan.

No mutta. Ajattelin näyttää, mitä me ollaan syöty eilen ja tänään. Ja nimenomaan me; jopa mun poikaystävä on suostunut syömään mun kokeilevan keittiön tuotoksia.

Ensimmäisenä tortillat ilman niitä tortillalättyjä. Tiedän, että monet käärii tortillansa salaattiin/kaaliin, mutta jotenkin se ei vaan tunnu mun vaihtoehdolta. Päätinpä siis testata riisipaperitortilloja! Nämä riisipaperit kun saa melkeen samanlaisessa pakkauksessakin kuin ne oikeat lätyt, haha.

Ja tietysti se, että laskin näistä eilen kalorit. Yksi riisipaperi sisälsi muistaakseni noin 38kcal, kun taas esimerkiksi Pirkan täysjyvälätyssä kalorimäärä pyöri jossain 150-160kcal kieppeillä. Ei se sitten niin iso juttu ole, jos syö vaan yhden, mutta itse usein syön neljä tortillaa ja silloinhan se jo vaikuttaakin. Eli:

Riisipaperitortillat


Riisipaperi on siis tollanen muovilta tuntuva läpyskä, joka ei todellakaan vaikuta ensisilmäyksellä ruualta. Paketissa niitä käsketään ensin liottamaan vedessä, jonka jälkeen paperi pitäis laskea pyyhkeelle ja sitten vasta ruveta valmistamaan siitä ruokaa. Mä testasin sitä tapaa, mutta vedessä kostutettua riisipaperia oli vähän turhan hankala käsitellä. Totesin, että kun vaan heittää ton kovan läpyskän lautaselle ja levittää siihen dipin, tulee siitä just sopiva tähän tortillatarkoitukseen.

Riisipaperi alkaa muuten tuntumaan tosi tyhmältä sanalta tässä kohtaa.


Sitten vaan normaalisti muut täytteet päälle ja kääritään. 

Mun ekat kaks tortillaa onnistu tosi hyvin, eikä lautaselle pudonnut mitään. Kolmannen ja neljännen kanssa taisin vähän ahnehtia ja kiirehtiä, kun ne pysyi huonommin kasassa.


En tiedä, miten vajakilta mä vaikutan näiden mun tortillojeni kanssa, mutta aion kyllä jatkossakin tehdä näitä näin. Poikaystäväkin sano, että ei näissä oo mitään vikaa kunhan saa ne käärittyä kunnolla.

Ja sitten tämän päivän resepti, joka saattaa olla usemmallekin tuttu:

Bataattiburgerit

Näihin törmäsin ihan sattumalta jonkun instagramkuvan kautta. Rupesin googlettamaan, että ymmärsinkö nyt ihan oikein, että sämpylänä oikeasti toimi siinä kuvassa bataatti. Ja niinhän se just oli. Ja ihan pakkohan se oli testata. Tässä linkki (klik!) ymmärtääkseni alkuperäiseen reseptiin.

Pyöreästä pestystä bataatista siis leikataan noin sentin paksusia kiekkoja, lisätään vähän öljyä ja heitetään uuniin tai pannulle siksi aikaa, että saavat vähän väriä.

Tässä meidän vähän turhan paksuiksi jääneet bataatit ennen uunia:


Täytettiin nää ihan samoin kuin normaalit hampparit. Mä laitoin tomaattia, sipulia, salaattia, itsetehtyä dippiä, sokeroimatonta ketsuppia ja yhden vegepihvin per hamppari.

 Me oltiin molemmat ihan tosi epäileväisiä näiden suhteen, mutta yllätyttiin kumpikin ilosesti. Mä taisin näistä tykätä enemmän, mutta kyllä ne poikaystävällekin uppos. 


Nää näyttää nyt kyllä niin rassukoilta. :D Ehkä se maku on pääasia.

Oon aika innoissani, koska oon keksinyt aikalailla jokaselle mun rakastamalle ruualle vähän fiksumman version. Ehkä ranskalaisille en oo vielä keksinyt mitään erityisen hyvää vaihtoehtoa, mutta muuten joo. Tässä vielä linkit näihin mun aiempiin postauksiin, jos jonkun mielenkiinto heräsi:



perjantai 31. tammikuuta 2014

It's pizza time!

Tein tänään pitkästä aikaa karppipizzaa ja ajattelin jakaa reseptin teillekin. En muuten pahemmin seuraile ruokien hiilareita, mutta koitan vältellä turhia valkosia viljoja. Syön siis leipäni, pastani, tortillani yms. yleensä täysjyväversioina.

Tänäänkin oli tarkoitus tehdä täysjyväpohja, mutta päädyinkin tähän täysin viljattomaan versioon. 

Pohjan ainesosat ovat yksinkertaisesti kananmuna ja suola.

Ensin vatkataan kananmunien valkuaiset kovaksi vaahdoksi. Sitten lisätään vähän suolaa ja sekoitetaan varovasti keltuaiset mukaan ja that's it. Tämä vaahtomainen taikina levitetään leivinpaperille, ja laitetaan 200°C uuniin noin 10-15 minuutiksi.

Mä käytin tähän viisi munaa, mutta taikinaa tuli varmaan puolet liikaa. Fiksuin määrä olis kaiken järjen mukaan kolme munaa.

 

Tässä välissä leikkelin täytteet ja haistelin vähän epäileväisenä uunista tulevaa kakkupohjan tuoksua. 

Ja lässähtäneeltä kakkupohjaltahan se näyttikin:

 

Täytin kuitenkin tuon lätyskän ja pistin vielä vajaaksi vartiksi uuniin.

 

Ja kyllähän se ihan pizzasta meni! Pohja ei maistunut kananmunalta, eikä kyllä oikeastaan miltään muultakaan. Se ei ollut yhtä rapeaa kuin normaali pizzapohja, mutta ihan varmasti tuun tekemään tällä reseptillä pizzoja jatkossakin.

maanantai 27. tammikuuta 2014

Monday

Mistä näitä lukijoita oikein tulee, vaikka mä oon ollut viime aikoina näin laiska kirjottelemaan? Ihan mahtavaa joka tapauksessa! Ja motivoivaa; helpompi ottaa itseään niskasta kiinni ja päivitellä useammin kuulumisia, kun tietää että joku oikeasti lukee näitä.

Mulla on vähän kestänyt niiden kroppakuvien kanssa, kun mun piti ne luonnonvalossa ottaa, enkä mä tietenkään ole ollut sellasiin aikoihin hereillä. Muita, jotka nukkuu pitkälle iltapäivään ja joutuu pistämään herätyksen jos täytyy olla ylhäällä vaikka klo 15:00? Välillä tuntuu, että päivät menee ihan hukkaan, mutta toisaalta inhoan olla hereillä aikaisin.

Ainoa valosalla otettu kuva, joka mulla on teille tarjota, on tämä:



Funlight-mehujäätä! Ihan elintärkee kuva.

No mutta oikeesti, toi on tosi simppeli (ja kaloriton) syötävä silloin, kun jotain tarttis saada, muttei ole sen kummemmin nälkä. Mun mielestä vähemmän masentavaa tässä muodossa, kuin ihan pelkkänä mehuna.

Ja tässä viimeinkin aika olematon yölampun valossa otettu kuva nykytilanteesta:



Aikalailla samalta näyttää edelleen kuin aiemminkin.

Haluan tähän väliin kommentoida yhtä saamaani kommenttia ihan täällä julkisesti.

 "Oon seurannut sun blogia jo pitkään, mutta en vissiin riittävän aktiivisesti kun on jäänyt pari asiaa huomaamatta. Oon aina ajatellut että oletpa sä ihanan kauniissa, timmissä ja hyvässä kunnossa (ulkonäön perusteella). Nyt kun aloin paremmin seurailemaan jotenkin ihan järkytyin siitä että haluat laihtua. Ja profiilitekstissä lukee että olet "ennen lievästi ylipainonen". Kaikissa blogin kuvissa näytät mielestäni kaikkea muuta kuin lähelläkään ylipainoa huitelevalta ihmiseltä! Jos olisin sinä en todellakaan laihduttaisi enää! Näytät oikeastaan siltä että sinulla on suhteellisen pieni rasvaprosentti ja paino tulee pitkälti lihaksista!"

Noh. Mulla ei oikeasti ensinnäkään oo oikeastaan minkäänlaisia lihaksia. Ainoa mitä jaksan tehdä vähänkään isommilla painoilla, on jalkaprässi. En jaksa punnertaa enkä oo koskaan jaksanut vetää yhtäkään leukaa. Vatsalihakset on ihan kohtalaiset, muttei mitenkään näkyvät tai tuntuvat. Tosi vaikea selittää näin. Ehkä se kertoo jotain, että mun poikaystäväkin vähän naureskeli kun luki ton kommentin. Ei siis mitenkään pahalla kirjottajaa kohtaan missään nimessä, vaan ihan vaan siksi, että mä oon aikalailla timmin vastakohta.

Toisekseen, mä tosiaankin olin ainakin BMI:n mukaan lievästi ylipainoinen. Mun normaalipainon yläraja on muistaakseni noin 69kg ja enimmilläni painoin sen 74kg. Eihän se montaa kiloa ole, mutta tarpeeksi ylittämään sen rajan. En oo pitänyt itseäni missään vaiheessa mitenkään erityisen isona tai lihavana. Toi "ennen lievästi ylipainoinen" kuvasti vaan mun mielestä hyvin mun lähtötilannettani.

En oikein saanut otettua tarpeeksi hyvää kuvaa, kun toisella kädellä piti pitää kännykkää, mutta kuitenkin, ei se ihan timmein masu:


Nojuu, hyvää alkuviikkoa kaikille!

keskiviikko 11. syyskuuta 2013

Ruokaa ilman kaloreita ja hiilareita? Shirataki nuudelit ja pasta

Noniin, nyt juttua näistä! 

Otsikko on ehkä hiukan hämäävä, koska kyllähän näissä on kaloreita. Niitä vaan on ihan säälittävän vähän.

Shiratakit valmistetaan siis konjac-kasvin juuresta ja ne ovat ymmärtääkseni pääasiassa vettä ja kuitua. Ihan mauttomiahan noi on ilman mausteita, mutta eikös norminuudeleiden kohdalla ole aika sama juttu? Nämä ovat kyllä vähän kumisempia kuin tavalliset nuudelit, mutta ei se mua ainakaan häirinnyt.

Nämä ovat ihan supernopeita valmistaa: Huuhdellaan vain veden alla ja sen jälkeen voi halutessaan kaataa päälle kuumaa vettä tai paistaa hetkisen aikaa pannulla.

Mä syön aina nuudelini pelkällä raejuustolla (ilman mausteita), joten niin söin nämäkin. Eipä siinä, tästä näette miltä nämä näyttävät sellaisenaan.


Vastaavassa annoksessa nuudeleita olisi 328kcal, kun taas tässä oli 20kcal. Tosta paketista pitäisi riittää 2-3 annokseen, mutta pastan ja nuudeleiden suurkuluttajana mä söin sen kyllä kerralla..

Fitnesstukun sivuilla (klik!) tämä 250g paketti oli 2,50e. Ei paha, kun 60g:lle tulisi hinnaksi 0,6e ja sitä luokkaahan nuo MAMA-nuudelit sun muut taitavat olla.


Ostin lisäksi myös tuota fettuccinea (klik!), joka oli hieman hintavampaa: 2,90e / 200g. Valmistaja on eri ja näissä on pikkuisen vähemmän kaloreita sataa grammaa kohden, joten siitä kai hintaero johtuu.

200g:ssa normaalia fettuccinea on noin 540kcal, tässä 10 kcal.


Tämän sekaan laitoin pestoa ja sipulia. Päältä löytyy lisäksi itsekasvatettua (!!) basilikaa.

 

Aion ehdottomasti tilata lisää kumpaakin noista. Näistä löytyy lisäksi riisiversio, jota täytyy ehkä myös kokeilla, vaikken riisiä pahemmin käytäkään.

maanantai 9. syyskuuta 2013

Riisitön sushi

Halusin taas testailla, kuinka hyvin kukkakaalilla voikaan korvata riisin, koska noh.. 

KUKKAKAALI / 100g:
24 kaloria
2,2g hiilareita

RIISI / 100g:
122 kaloria
27,2g hiilareita

Tällä kertaa tein sushia, ja ihan hyvinhän se onnistui. Sushista tuli vähän rapeampaa, mutta maussa ei ollut sen suurempaa eroa verrattuna normaaliin. Tässä ohje:

 

Ensin raastetaan kukkakaali pieneksi muruksi. Saman asian ajaa kai jonkinsortin monitoimikone. Raastettu kukkakaali heitetään pannulle ja kypsennetään, ei kuitenkaan ruskisteta. Sitten maustetaan:

1-2tl suolaa
2rkl riisiviinietikkaa 

Tämän jälkeen riisi hetkeksi jääkaappiin ja leikellään täytteet. (Tässä kohtaa säikähdin, että kyllähän toi nyt pakosti maistuu kukkakaalilta, kun koko jääkaappikin haisi siltä. Vaan eipä maistunut.)

 

Me käytettiin kurkkua, avocadoa, porkkanaa ja paprikaa. 

Vinkki vitonen: älä käytä paprikaa. Mä en sitä syö muutenkaan, mutta siskokaan ei tykännyt siitä sushissa, vaikka muuten onkin paprikan ystävä.

  

Sitten vaan norilevy sushimaton päälle, lätkitään siihen riisi sekä täytteet ja rullataan.

 

Ja tadaaaa! Okei, toi oli mun eka yritys ikinä.. Ja se norilevy oli rikki.. 

Tässä siskon versio, jotta näette miltä nämä näyttää jos tietää mitä tekee:

 

Aion kyllä jatkossakin syödä sushini ilman riisiä, sen verran hyviä nää oli.

tiistai 27. elokuuta 2013

Mehupaasto: Day 2

Kävin eilen ostoksilla (nälkäsenä, hyi hitto) ja raahasin kotiin yrttiteetä, vihreetä teetä, porkkanamehua ja paria muuta mehua, oisko ollu verigreippi-appelsiinia ja exoticia.

Vietin kaupassa tunnin, koska en vaan keksinyt mitä ostaisin. Mehupaastoihin suositellaan noita Biottan luomumehuja, mutta ne maksaa 4-6e / 0,5l, joten ei tällä budjetilla. Tai ostin mä yhden, koska halusin kokeilla tota porkkanamehua.

Mehuissa ei siis sais olla lisättynä sokeria, makeutusaineita tai lisäaineita, vaan niiden tulis olla ihan puhtaasti pelkkää hedelmää / vihannesta / mitä milloinkin (vaikkakin Biotan tomaattimehussa ainakin oli lisättyä merisuolaa?). Kaks noista mun ostamista mehuista on C-vitaminoituja, muttei niissä oo muuta ylimäärästä, joten kai ne on ok. Valmistaja on Vip, mikäli joku haluaa ostaa samoja.

Kotimatkalla tajusin, että voisinhan mä tosiaan itsekin tehdä noita mehuja. Kirosin hetken ja päätin, että meen tänään uudelleen ostoksille. Kohta siis sinne.


Mitä tohon kalorimäärään tulee, oon valinnu mehuja joissa on max 40kcal / 100ml, jolloin voi yksinkertasesti juoda litran tölkin päivässä. Esimerkiksi porkkana- ja tomaattimehuissa on kuitenkin vähemmän kaloreita, joten niitä voi juoda enemmänkin. Ja tietty veteen laimentamalla saa enemmän mehua samalla kalorimäärällä.

Vesi on muutenkin supertärkeä osa paastossa ja sitä tulee juoda runsaasti.

 Luin jostain, että aamulla ois hyvä juoda hedelmämehuja ja illalla kasvismehuja, ja että kaikki juomat pitäisi nauttia huoneenlämpöisinä (tosin tee ei varmaan lukeudu tohon).
 
 Yrttiteet auttaa poistamaan kuona-aineita kehosta. Samaten toimii esimerkiksi merisuolalla tai glaubersuolalla maustetut vedet, mutta ne ei oo mitään erityistä herkkua. Kuona-aineet on kuitenkin tärkeetä saada pois, joten jos suolihuuhtelu ei innosta, on valittava jokin muu näistä vaihtoehdoista.


Joku kyseli mitä eroja on eri paastoilla. Käytännössä paastoiksi lasketaan vesi-, mehu- ja liemipaastot. Vesipaastossa juodaan siis pelkkää vettä, eikä kroppa kestä sitä terveenä kovinkaan pitkään. Mehupaastossa juodaan mehuja ja liemipaastossa esimerkiksi liha- ja kasvisliemiä.

Päädyin itse mehupaastoon yksinkertasesti siksi, että liemet ei maistu ja vesipaasto on liian rankka.

 On olemassa myös esimerkiksi hedelmä- ja vihannespaastoja, mutta ne eivät kuitenkaan kai virallisesti lukeudu paastoiksi, koska niissä ei luovuta kaikesta kiinteästä ravinnosta.


Sitten ihan toiseen aiheeseen. Päätin ruveta taas venyttämään spritsiä, jonka joskus sain tehtyä. Tässä mun säälittävä nykytilanteeni:


En ymmärrä miten en oo ihan poikki. Rekisteröidyin eilen Heiaheiaan ja sen mukaan liikuin 2h, enkä kirjannu sinne esimerkiksi töissä liikkumiani määriä. Kävin siis salilla ja lenkkeilemässä ja muutenkin asioilla vielä töiden jälkeenkin.

Oon vielä vähän pihalla siitä miten toi Heiaheia toimii, mutta oon siellä nimellä Sayonara Cheeseburgers (Klik!), jos joku haluaa seurata tai lisätä kaveriksi tai miten se nyt tapahtuukaan. Lisäsin myös iihan blogin alareunaan gadgetin, jossa näkyy viimeisimmät tapahtumat.

maanantai 5. elokuuta 2013

Helppo pastankorvike ja vähän liibalaabaa

 
En haluais aloittaa jokaista postaustani pahoitteluilla, mutta kun on ollut kaks kuukautta bloggaamatta ilmottamatta mitään, niin pakkohan se on. Mun elämässä on tapahtunu viime aikoina niin paljon kaikkea - sekä ihanaa että kamalaa -, että postailu vaan on jäänyt.

Alunperinhän perustin tän blogin lähinnä itselleni motivaatioksi, enkä halua kokea syyllisyyttä siitä, jos en koko ajan bloggaa yhtä aktiivisesti. Oon tottakai ilonen siitä, että näinkin moni haluaa seurata mun laihduttamistani ja siitä, jos pystyn motivoimaan lukijoitani. Mä en oo katoamassa mihinkään, vaikka jatkossakin täällä varmasti tulee välillä olemaan vähän hiljasempia hetkiä (tosin toivottavasti ei iiihan näin pitkiä..). Välillä ei vaan oo mitään kirjotettavaa, välillä taas ei oo aikaa kirjottaa.

 Mua on aina ärsyttänyt bloggaajat, jotka pitää blogitaukoja ilman kunnon syytä, ja oon ajatellu, että on jotenkin niiden velvollisuus kirjottaa aktiivisesti. Nyt kuitenkin oman blogin myötä huomaa, ettei se ihan niin menekään. Tietysti pyrin kuitenkin kirjottamaan just niin paljon, kuin juttua vaan irtoaa.

Sitten siihen, mitä otsikko jo lupaili. Oon jo vuoskaudet miettiny, millä korvaisin mun elämäni rakkauden: pastan. Sipsien tilalla toimii dippikasvikset, pizzasta taas saa helposti karppiversion. Päätin tänään kokeilla kesäkurpitsasta tehtyä "pastaa", ja lopputulos yllätti iloisesti:


 Kaikessa yksinkertaisuudessaan kesäkurpitsasta siis veistellään tollasia suikaleita, joko kuorimaveitsellä tai juustohöylällä. Sitten heitetään suikaleet pannulle ja pikkusen suolaa päälle, ja that's it.


Tajusin, ettei mulla ollu mitään kastiketta tolle pastalle, joten heitin sekaan Keldan parsakeittoa :D Ihme kyllä, se oli aika hyvää. Lisäksi lautaselta löyty salaattia, raejuustoa ja paistettuja herkkusieniä.

P.S. Tietääkö kukaan, mitä hittoa on tapahtunut Hälsans Kökin seasamnugeteille??? Oon ettiny niitä monesta eri kaupasta, mutta mistään ei oo enää löytyny varmaan kahteen kuukauteen. Ne oli niin lemppareita.

sunnuntai 14. huhtikuuta 2013

You want me down on earth but I am up in space

 Tiedättekö sen tunteen, kun löytää ittensä jumppatunnilta ihmettelemästä, että mitäs helvettiä mä täällä teen? Muut pomppii ohjaajan perässä hiukset hulmuten, ja itellä meinaa tirahtaa kyynel jos toinenkin, kun hävettää niin kauheesti vaan heilua epämääräsesti samaan suuntaan kuin muutkin. Mulle kävi tänään niin.

Menin RVP-jumppaan, jonka kuvittelin olevan samanlainen kuin ennenkin. Vaan eipä ollut. Koreografia oli ihan mahdoton sellaselle, jolta puuttuu koordinaatiokyky ja jota ei voi kutsua ketteräksi edes vitsillä. Sen takia mä en kauheasti jumpissa tykkääkään käydä, kun ne alkulämmittelyt ei vaan yksinkertasesti multa luonnistu. Zumbat ja tanssitunnit ei tuu siis kuuloonkaan, bodypumpeihin ja vastaaviin voin just ja just mennä. Mua mollattiin aina koululiikuntatunneillakin siitä, kuinka tyhmältä näytin, jos sattu olemaan tanssia tai muuta vastaavaa.

Kerran mun ex yritti opettaa mulle tennistä, ja lopulta päädyttiin molemmat paiskomaan mailoja, kun kummallakin meni hermot siihen, etten osannut tehdä perässä sen näyttämiä liikkeitä.

Nojoo, sitten itse tämänpäiväseen aiheeseen. Aattelin näyttää muutaman jutun, joilla korvaan herkkuja ja yritän pitää ahmimishimot kurissa.


Ekana tietty klassinen maitorahka ja sen erilaiset variaatiot makeannälkään. Tässä Ehrmannia, funlightia, pikkusen steviaa ja vadelmia. Ennen vihasin maitorahkaa, mutta sit tulin maistaneeksi tota Ehrmannia, joka on paljon makeempaa kuin mitkään kitkerät Valiot tai Pirkat. Toinen mitä syön ihan mielelläni on Skyr, mutten oo ihan varma onko se maitorahkaa vai jotain muuta.


Toinen mikä mulla auttaa makeanhimoon on ihan vaan pelkkä mehu, useimmiten funlight. En osaa juoda päivässä pelkkää vettä niin paljoa kun ois suositeltavaa, joten tässä saan kaks kärpästä yhdellä iskulla.


Suolasenhimoon syön paistettuja papuja :D Kuulostaa niin säälittävältä että ihan naurattaa, mutta noi on oikeesti ihan jees. Porkkanat sun muut on mun mielestä liian makeita, eikä ne siks käy.


Raejuustoa (ja nimenomaan Kesoa!) vetelen helposti isommankin purkin kerrallaan. Syön sitä etenkin sillon, kun ei oo nälkä, mut on pakko vaan syödä jotain. Lisään sitä myös aikalailla jokaseen lämpimään ruokaan, esim just noiden papujen seuraksi.


 Viimisenä laihduttajien suosima vihreä tee ihan vaan tapasyömiseen. Ei tuu syötyä ihan 24/7, kun pitää tota teemukia vierellä ja hörppii siitä hyvinkin sivistyneesti.


Loppuun vielä mun tän päivän treenit:

- RVP, 45 minuuttia
- Raivokasta häpeän säestämää crossailua 20min
- Loitontajat 3 x 15, 35kg
- Lähentäjät 3 x 15, 35kg
- Prässi 3 x 15, 50kg
- Kyljet 3 x 15 / puoli, 10kg kahvakuulalla
- Rintoja 3 x 15, 15kg
- Istumaannousuja ja selkälihaksia 3 x 15

keskiviikko 10. huhtikuuta 2013

Mitä mä haluan kropassani muuttaa ja mikä mua motivoi?

Mä en jaksa niinkään välittää mun yläkropastani, vaan enemmänkin keskivartalosta, reisistä ja pepusta. Paljon oon jo saanu ylimäärästä pois, mutta kyllä multa kiinteytettävää löytyy ihan tarpeeksi.


Mä oon laiskin mahdollinen salillakävijä. Välillä on menny parikin kuukautta, etten oo käyny ollenkaan salilla, vaikka oon kokoajan maksanu siitä. Oon ratkassu ongelman sillä, että en jää märehtimään sitä perinteistä "Jaksaaks sittenkään lähtee" -kysymystä, vaan yksinkertasesti pistän vaatteet päälle ja lähden kävelemään sen enempää ajattelematta.

Sitten kun oon salille päässyt, niin onkin yhtäkkiä ihan helppoa ruveta treenaamaan.


Toinen mun uus tapani liittyy syömiseen: En jää miettimään, että "No ei kai tää yks sipsipussi niin paljoa vaikuta..", vaan en vaan yksinkertasesti tunge sitä ruokaa suuhuni. Tiedän, että siitä tulee armoton vitutus ja morkkis, joten laitan suuhuni vaan sellasta mikä on oikeesti fiksua.

Välillä on suhteellisen vaikeeta ajatella noin, etenkin töissä. Siellä on ihan liikaa houkutuksia, ja yleensä mä jokusen pullan tai patongin siellä vedänkin. Aattelin, että voisin jatkossa kertoa täällä aina kaikesta paskasta mitä oon syöny, niin ehkä ois pikkusen isompi kynnys ostaa ne viis croisantia maitorahkan sijaan.


Ite treenaamisessa mua motivoi ehkä eniten vaatteet. On paljon kivempaa treenata näin..


.. kuin näin.

Ei ihmekään et vihasin aina koululiikuntaa, kun laahustin siellä aika pitkälti tän näkösenä.... :D Grandpaa

Noiden varusteiden ei tarvitse todellakaan maksaa paljoa. Toi punanen toppi on kirpparilta ja makso ehkä kolme euroa, noi ylemmän kuvan housut taas on jostain Intersportin loppualeista. Mun eniten käyttämä treenipaita on H&M 10 euron perustoppi.

Vaatteiden lisäks mua motivoi mittanauhalla tulosten seuraaminen ja näiden ennen & jälkeen -kuvien ottaminen. Vaa'alla en jaksa oikeestaan edes käydä, kun ei se kerro mitään.


Nyt salille!